Minutkin haastettiin kertomaan itsestäni.
Minä olen Jaana, 43 v.  Kauheaa kun iän kirjoittaa noin näkyville, mutta totta se on. Vieläkään en kyllä tunne itseäni  yli nelikymppiseksi itseäni tunnista, mutta uskottava se on että ikääntyy. Jouduin jo muutama vuosi sitten hankimaan moniteholasit, koska langan pujottaminen neulan silmään alkoi olla arpapeliä. Olen syntynyt Kuopiossa ja kasvanut Siilinjärvellä. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen haahuilin pari vuotta, koska en tiennyt mikä minusta isona tulee. Sitten yhtäkkiä päätin mennä vaatturin oppiin. En kyllä vieläkään tiedä miksi, sillä eniten yläaste aikoina inhosin käsitöitä.
Valmistuttuani mallipukineenvalmistaja-vaatturiksi Kuopiosta silloisesta Pohjois-Savon ammattioppilaitoksesta, suuntasin opiskelu-urani kanssa kohti Kotkaa. Vaatetusteknikko-mallimestari oli seuraava etappini. Aikaa tuo vei neljä vuotta, joista toinen kului työharjoittelun merkeissä Joensuussa.
Joensuussa tapasin luokanopettaja mieheni. Sitten elämä olikin  kaksi vuotta yhtä reissaamista Joensuun ja Kotkan väliä. Valmistumisen jälkeen muutin sitten tänne Joensuuhun.  Olin töissä pedagogisesti epäpätevänä opettajana ammatillisen koulutuksen puolella. Menimme mieheni naimisiin vuonna 1993, saimme ensimmäisen ihanista tyttäristämme vuonna 1994 ja toisen ihanuuden 1996. Neidit ovat siis 12 ja 10 -vuotiaat nyt.  Sitten rupesi työt vähenemään ja muutenkin oma epäpätevyys ahdisti ja mietin voisinko vielä opiskella jotain. Mutta että valitsemani alan linja ei katkeaisi, hain ja pääsin opiskelemaan Savonlinnaan käsityön opeksi,  ja se minusta on kai nyt tulossa. Lieneekö se sitten viimeinen asia, jota opiskelen? Opiskelujen ohella olen tehnyt töitä lähes koko ajan, sillä asuntovelka ja opiskelu on aika kinkkinen yhdistelmä. Mutta tätä omaa taloakaan en pois haluaisi antaa - omaa pihaa, omaa rauhaa, omaa tilaa.
Käsitöitä siis inhosin koulussa, mutta jonkin moinen tekemisen tarve ja halu minulla kai aina ollut. Virkkaamaan opin mummoni avustuksella jo ennen kouluikää ja hänen kangaspuillaan sain paukuttaa myös; mummo polki polkusia ja minä heitin sukkulaa ja löin kuteen kiinni. Mummoni oli taitava monenlaisen käsityön tekijä kuten hänen sisarensakin. Häneltä, kummitädiltäni, sain viime vuonna nypläystyynyt, ja vielä minä sen nypläyksen harjoittelen. Käsityön opettajan koulutukseen nypläys ei nykyisin kuulu ( tai ainakaan minun kohdalleni ei sellaista kurssia sattunut, että nypläämään olisin päässyt). Paljon siis osaan käsityön alueelta, mutta paljon olisi harjoiteltavaa. Tekemään pitäisi ennättää enemmän kuin ennätän. On vain niin paljon muutakin kivaa tekemistä. Käsityön osalta tuntuu, että nykyisin saa aikaiseksi vain jotain ja joskus. Pitäisiköhän koko blogin nimi muuttaa  Käsityöt - jotain, joskus -nimeksi. Hmm!