Tuli luvattua Lieksassa neuleretriitissä Villavaaran Merville, että päivitän minä vielä joskus. Olkoon se joskus sitten nyt.
Tärkein kuuluminen ensin. Samana päivänä kun olin tuolla Lieksassa, minusta tuli ensimmäisen kerran elämässäni täti. Saatte uskoa, että olen ollut asiasta tohkeissani. Pikkuinen poikavauva on suloinen. Poikavauvan neuleet ovat vielä vähän kesken, mutta valmistuvat pikapuoliin. En vain oikein ole ollut neulontatuulella.
Jotain olen kuitenkin tässä tehnytkin vaikka paljon aikaa on mennyt purkaessa ja keriessä. Olen mm. aloittanut Helmiä, mutta se on tällä hetkellä telakalla ja mietin puranko tuonkin vielä kerran ja teen vielä pienemmän koon. Olen nimittäin jo kerran purkanut koko kaarrokeosan ja neulonut sen uudestaan, mutta vieläkin olen vähän epäilevällä kannalla koon suhteen.
Tämän sen tekee kun langan (villasilkki) tiheys ei ole sinnepäinkään oikea ohjeeseen nähden ja kuka sitä nyt mallitilkkuja neuloisi.
Valmiiksi olen saanut kevätmyssyn itselleni. Malli on nimeltään Springtime in Philadelphia (ravelry linkki) ja tästä tykkään kovasti. Lankana on Regian Silk (4 ply) lanka ja puikot oli 2,5 milliset.
Kevättalvella neuloin myös Upstairs huivin (ravelry linkki) vuosia vanhasta vironvillasta nelosen puikoilla. Tämä meni lahjaksi sisarelleni.
Arroyo huivi puolestaan lähti ystävättären matkaan. Se on neulottu Handun alpakkasilkkilangasta kolmen ja puolen numeron puikoilla.
Kuten jo sanoin nyt on vauvaneuleet menossa ja tietekin muutamat sukat on kesken ja Helmi ja...