Minäkin saan vihdoin sukkasadon avatuksi. Kuten epäilinkin, syyskuu oli niin kiireinen, etten oikein ennättänyt mitään. Nyt olen sitten neulonut ja saanut valmiiksi kahdet sukat.

Tein naapurin rouvalle kiitokseksi rippijuhla-avusta Paraphernalia sukat. Lankana on Knit Picks’in EssentialSolid ja sen värinä tuollainen farkun sininen. Lankaa kului noin 80 grammaa ja puikkokokona oli 2,5. Lanka on erittäin kivaa neulottavaa ja ihanan pehmeää. Toivottavasti se kestää myös kulutusta. Aikaisempaa kokemusta minulla ei tuosta langasta ole, mutta lankaa on jäljellä vähän reilut 2 kerää, joten lisä kokemusta tuosta langasta saan jossain vaiheessa.

Toiset sukat ovat perheen nuorimmaiselle. Tein ihan perussukat ilman sen kummaisempia ohjeita talveksi lämmittämään varpaita. Lankana on Regian 4-fädig Multi Effekt Color. Sitä kului noin 70 grammaa ja puikkoina taas 2,5 sukkapuikot.

Sitten vielä yksi vähän epäonnistunut luomus, joka menee purkuun ja uudelleen neulottavaksi.

Tein nimittäin Dropsin ohjeella tuollaista neuletta – sanotaan sitä nyt liiviksi paremman sanan puutteessa (koska takki se ei minusta ole, vaikka ohje niin väittääkin), mutta siitä tuli aivan liian väljä takakappaleeltaan. Tämän siitä saa kun yksin sovittaa.  Ilmeisesti sovitusvaiheessa pidin tuota vähän liian kireällä/tiukasti/ huonosti ja takakappalekin tuntui olevan ihan ok. Mutta kun sain työ valmiiksi, niin ilmenikin, että juuri takakappale on liian iso. No, purkuun menee. Taidan vähän pidentää mallia seuraavaan yritykseen.

Tuon purku työn lisäksi tekeillä on sukat esikoiselle, jotka toivottavasti nekin ennättävät vielä mukaan sukkasatoon. Sitten olisi minun tavoitteeni täynnä.