Miten ihmeessä tuo aika menee niin nopeasti. Tammikuu on jo lopuillaan, ja taas on vain vähän näytettävää ja kerrottavaa. Vähän neulontaa - pipo ja kauluri ja yksi sukka - toinen on vielä aloittamatta, mutta kaipa se siitä. 


Tupsullisen pipon neuloin nuoremmalle tyttärelleni toivomuksesta. Hänen toiveestaan hankin valkoista lankaa - SandnesGarnin Fritidgarnia, jota oli 100g vyyhti. Puikot olivat vitosen kokoa. Ihan tarkalleen en osaa kulutusta sanoa, koska minun talousvaakani on vähän epätarkka. Arvioin, että kerästä jäi noin kolmannes ja vaaka näytti noin 70 g. Palmikot on omasta päästä kokeillen sovellettuja. Tyttö on tyytyväinen, ja se on pääasia se.


Kauluri on puolestaan ihan minulle itselleni. Villakangastakin kaulus kutittaa jos siinä ei ole jotain ihon ja kauluksen välissä, joten teinpähän kaulurin. Malli on Bainbridge. Lankana käytin Marks&Kattensin Eco bomull’ia, jota meni se yksi 50 g kerä. Puikot olivat muistaakseni kokoa numero 4. Käyttökokemukset vielä puuttuvat.

Kirjoja olen taas hankkinut. Kirja-alesta löytyi Erika Knight’in Koukussa virkkaukseen. Lisäksi minulle on kotiutunut kaksi neulekirjaa ystävien välityksellä. Wendy Bernard‘in Custom knit ja Montse Stanley’n Knitter’s Handbook. (Itseasiassa kirjat taitaa olla jostain muualta kuin Amazonilta)

Kiitos Tiina ja Tiina!