Peräti vähän olen neulonut, mutta jotain kuitenkin. Ainoa neulottu joululahja oli tänä vuonna sukat sisarelle.



Money -sukat
Neuloin ne edullisesta Lidl’in sukkalangasta (Sock Yarn), jota sattui käteen syksyllä kauppareissulla. Lankahan on aika miellyttävän tuntuista, koska siinä on 48% puuvillaa, 39% villaa ja 13% polyamidia. Väritys vain ei lopulta sukassa näyttänyt mielestäni niin kivalta kuin kerällä.  Minä käytin 2,5 numeron puikkoja ja lankaa kului noin puolitoista kerää.



Hilma lapaset
Ullasta napatulla ohjeella on puolestaan tehty tyttärelle Regiasta (Regia 6-fädig). Hiukan muutin silmukkalukua suuremmaksi, jotta sain väljät lapset, jotka mahtuu hanskojen päälle. Tähänkin kului noin puolitoista kerää lankaa ja käytin 3 numeron puikkoja.


Nyt puikoilla on taas sukkia ja Bleeding Hearts - huvikin edistyy, toisin hitaasti.

Hyvää loppuvuotta ja antoisaa tulevaa vuotta kaikille!