Pitkästä aikaa… Tahtoo tuo kirjoitusten väli venyä kohtuuttoman pitkäksi. Mutta toisaalta mitä sitä blogggaamaankaan, kun ei jouda oikein tekemäänkään.

Ensinnäkin kiitän Heklaa TeeMunPäivä -huomionosoituksesta. Kiitos! Iloiseksi tulin.
En kuitenkaan lähde jakamaan tätä eteenpäin, koska tämä huomionosoitus kuuluu niin monelle mielestäni. Minun päivääni kuuluu blogit ihan olennaisesti ja seuraan toistaa sataa blogia ihan aktiivisesti, vaikka kommentointi onkin vähän heikonlaista.

Olen minä kuitenkin jotain saanut tehtyä ja melkein tehtyä. Ei mitään suurta, mutta  tarpeellista. Itselle tein Jaques Cousteau -pipon mustasta Novitan Tenneseestä, mutta koska minun kamerallani ei mustan kuvaaminen onnistu ja eteenkään omasta päästäni, niin kuvaa ei tule. Kiitos Typylle ohjeesta Käsillätekemisen terapiaa blogiin!

1212373.jpg

Tyttärelle olen tekemässä sukkia Regian Crazy Colorista. Sitä hankin Tinttamarellin kojusta Joensuun joulumyyjäisissä. Tytär itse valitsi värin. Minusta tuo on kyllä aika räikeä, mutta pääasia on että tytär tykkää ja pitää. Teen niistä melko lyhytvartisia, että jäävät kengän varren sisään. Nämä sukkalangat ovat siitä mukavia, että ne ovat ohuita - korvaavat lämpimämpinä hyvin tennissukan. Paksuja villasukkia kun ei enää oikein jalkoihin neiti 13v. halua laittaa.