Enpähän ole saanut oikein mitään aikaiseksi käsityörintamalla. Syysflunssakin tuli sairastettua ja minä en kipeänä saa tehtyä yhtään mitään käsityöpuolella. Kun oli koheni, sain käytyä sienimetsässä. 

954919.jpg

Kasa on verihelttaseitikkiä ihan tuosta läheltä. Tällä määrällä värjää noin 300g lankaa. Laitoin sienet vielä pakkaseen, sillä lisää pitäisi käydä etsimässä.  Jos vaikka toisen samanlaisen satsin löytäisi kävelemällä vähän kauemmas. Minulla on jemmassa noin 600 grammaa vanhaa Faunaa luonnonvalkoisena, sen voisi värjätä.

Vaikka jotkut ovat sitä mieltä, että keskeneräistä ei pitäisi esitellä. Aioin kuitenkin tehdä sen. Aloitin jo pian edellisen kirjoitukseni jälkeen tekemään punaisesta Kamenasta villatakkia, mutta en ole saanut aikaiseksi kuin 50 cm takakappaletta. Paljon on siis vielä tekemättä. Lapasetkin aloitin nuoremmalla tyttärelle, koska tarve on kuulemma kova. Ja koska minä olen mitä olen, en suinkaan voi tehdä mitään peruslapasia vaan aina pitää väkertää jotain, niin teenpähän sitten lapaset kirjoneuleena. Mistä vain saisi innon tehdä noita?

954921.jpg

Kuten kuvasta näkyy Kamena on aika hehkuvan punaista, mutta ei ehkä luonnossa ihan noin hehkuvaa kuitenkaan.