Pikku keeppi Modan 1/2007 ohjeella (numero 24) valmistui. Ohjeessa puhutaan ponchosta, mutta ei tämä minun mielestäni ihan ponchon tunnusmerkkejä täytä. On niin lyhyt.

381256.jpg

Lankana on siis lahjaksi saamani Marks&Kattensin ihanainen Multi Mohair. Kutosen puikkoja käytin ja kaksi kerää meni ihan tarkkaan, ja jouduin yläreunan joustin osaa  jättämään matalammaksi kuin ohjeessa (ohjeen 18 cm jäi seitsemään senttiin). Tämä arvasinkin, kun lähdin tätä neulomaan ohjeen mukaisesta lankamäärästä vajaalla määrällä.
Ongelma tämän työn suhteen on se, että en tajunnut, että tällaista lyhyttä keeppiä pitäessä meikäläisen rintavarustus näyttäisi vieläkin kookkaammalta kuin se jo on. Jotakin itsekritiikkiä sitä kuitenkin pitää olla. Joten tämä taitaa mennä jollekin lahjaksi, vaikka lanka on kyllä niin minun väristä kuin vain voi. Vanhinko.

Meillä oli eilen Jaanan kanssa oma Jaana -kokous. Me molemmat ollaan viime aikoina vähän hurahdettu ATC:hen ja decoilukin on tullut kuvioihin mukaan. Jaana oli tehnyt minulle ATC -kortin. 

381254.jpg

Se on ihana. Huomatkaa kortin sammakko.
ATC rintamalla on tullut tehtyä muutakin. Sarille lähetin sisustus teemaan liittyen  kaksi tällaista korttia.

381255.jpg

Sari näyttä saaneen omansa, joten nyt vain odotellaan Sarin kortteja minulle.
Neulerintamalla aloittelin eilen Kiriä syksyllä ostamastani Angoriinan villa-angoralangasta.