Tämä on minun vuoden ensimmäinen kirjoitus, joten

Hyvää ja antoisaa uutta vuotta!

Viikko on jo arkea takana ja aika on mennyt kaikenlaiseen touhuamiseen ja lukemiseen (neljä kirjaa joulusta tähän päivään). Pieniä kokeiluja eri ompelujutuista (sekä käsin että koneompelua) on parhaillaan työn alla erästä kurssia varten. Niistä ei kuitenkaan sen enempää, mutta esittelenpähän nyt ne huovutetut lapaset, jotka olivat kyllä valmiit jo ennen joulua.
Kuva ennen huovutusta:
296613.jpg
Jälkeen huovutuksen:
334541.jpg

Lapaset on tehty pirtin kehräämön kaksinkertaisesta hahtuvasta kuutosen puikoilla. Hahtuvaa kului kutakin 100 g ja nuo alun perin luonnonvalkoiset koristukset, jotka saivat hienoisen vaaleanpunaisen värin ovat saatua vanhaa Fauna lankaa. Lapaset kävivät kahteen kertaan pesukoneessa - ensin neljänkympin ja sitten kuuden kympin pyörityksen. Ennen huovutusta koko oli noin 42 cm pituus ja muistaakseni 17 cm leveys. Nyt koko on leveydestä 11 cm ja pituudesta 27 cm.

Tyttären mustasta hameesta, jonka tein ennen joulua ja jonka lupasin esitellä myöhemmin, siitä en omalla kamerallani saa niin onnistuneita kuvia, että niitä ilkeäisin esitellä, joten se jää teille arvoitukseksi. Sen sijaan tein hauskan kiemura huivin lahjaksi äidilleni.

Ruffles malli on Scarf Style kirjasta. Lankana on Mohanna lanka, jota kului 125g 185 cm pituiseen huiviin. Neuloin huvin vitosen puikoilla.

334539.jpg

Neulomuksissa on alkamassa tyttärelle pipo Ainosta ja Tango fanista sekä mielenkiintoisempi pipokokeilu  My so called scarfin mallineuleella. Sehän täytyy tehdä saumallisena, sillä mallikertaan kuuluu sekä oikea että nurja kerros. Nähtäväksi jää mitä siitäkin tulee.
Lisäksi odottelen toisen ja kolmannen decon saapumista minulle. Aiheena on tanssin huumaa ja värit.
Siitä se käsityövuosi taas lähtee käyntiin.