Kesällä aika tuntuu jostain syystä hujahtavan vielä nopeammin kuin talvella. Tekemistä ja kaikenlaisia menoja riittää ihan kiitettävästi.
Meillä on kuten jo edellisessä jutussa kerroin noita juhlia piisannut. Viime viikonloppuna vietettiin hääjuhlaa näin hulppeassa rakennuksessa.

119459.jpg

Nyt tamperelaiset varmaan tunnistivatkin Finlaysonin palatsin. Häät ovat ihania. Morsian oli kaunis, sulhanen komea ja he sanoivat tahdon toisilleen. (Ihan oikeasti kuinkahan moni sanoo alttarilla että ei tahdo?) Juhlat olivat siis oikein onnistuneet.
Minähän meinasin omaa juhlamekkoani vähän tuunata näihin häihin ja tuunasinhan minä. En tosin varsinaisesti kirjonut, vaan virkkasin kukkia ja kiinnitin ne helmien kanssa mekkoon kiinni. Koristuksia on nyt helmassa ja pääntiellä vähän. Isomman kukan ohjehan on Vilmalta. Kiitos ohjeesta! Se oli selkeä.

119460.jpg

Omasta mielestäni aika kivan näköinen mekosta tuli, vaikka mieheni kyllä sanoi, etteivät koristeet näy minnekään. Että se siitä sitten.
Kun kerta Tampereelle asti menimme, sunnuntai sitten varattiin lasten huvituksiin. Suuntasimme siis Särkänniemeen. Hyvin siellä hurahti aika porttien avauksesta aina  viiteen saakka, jolloin suuntasimme auton nokan kotia kohti.

Tällä viikolla olemme juhlineet synttäreitä, kestinneet yövieraita, vierailleet kesälomalaisten mökillä (Kiitos!) sekä piipahtaneet alessa. Tyttäret saivat alesta housuja ja kenkiä. Minäkin ostin eurolla itselleni kengät.

119458.jpg

Käsityöt eivät ole juurikaan innostaneet  ja työ etenevät hitaasti. Naapuriapuna ompelin sentään viistoista metriä kappaa huvimajaan. Ja kun koneet otin esille niin korjasin samalla vinon pinon vaatteita. Jotenkin ei vaan neulomisinto on ollut kadoksissa.