Kiva seurata kevään tuloa. Olen digikameralla seurannut lumen häviämistä kotiovelta viikoittain. Liitän mukaan muutaman kuvan.

2159.jpg

Vasemman puoleinen kuva on otettu 6.4. illalla noin puoli seitsemän. Oikean puoleinen kuva on on otettu 22.4 suurin piirtein samaan kellon aikaan.

2160.jpg

Vasemman puoleinen kuva on otettu 5.5 noin kello 15.30. Kyllä se kesä sieltä vähitellen tulee vaikka oikean puoleinen kuva ei siltä näytäkään. Se on välitilanne 1.5 vapunpäivän aamuna kello 9. Oli muuten aika jännittävää herätä "valkeaan". Illalla lumet olivat jo sitten poissa.

Nyt odotan kovasti, että maa vähän lämpiää. Pääsen istuttamaan omenapuita. Mies kyllä sanoo, että niistä tulee pupun ruokaa. Minä lupasin yrittää suojata huolella, ettei rusakon mokomat niitä söisi. Toinen pelko omenapuiden suhteen on myyrät. Naapurin puolella, tien toisella puolella myyrät ovat myllänneet pihan ja hedelmäpuiden (=omena- ja luumupuut) juuristot pilalle. Onkohan jotain keinoa suojata puiden juuria?

Rusakoista on muutakin harmia jo näin keväällä. Krookukset ne käyvät napsimassa sitä mukaa, kun joku kukka aukeaa. Se harmittaa minua kovasti. Mitähän siihenkin keksisi? Täytyy kai lisätä krookusten paikalle idän sinililjaa ja narsisseja. Kesällä pitää kasvi- ja kesäkukkamaa aidata muuten puput ruokailevat minun salaatillani, porkkanoillani ja kehäkukillani. Ei oikein innosta, mutta muutakaan keinoa ei ole. Taajama-alueella kun ei voi kutsua metsästäjiäkään kylään. Parhaillaan olen nähnyt neljä rusakkoa yhtä aikaa pihallani, joten niitä riittää..