Sää on edelleen aurinkoinen, mutta tuuli tekee siitä pettävän kylmän. Voisi luulla, että on lämpimämpääkin. Ja tietysti siellä mihin aurinko paistaa, mutta tuuli ei pääse tuntumaan, on tosi lämmintä.
Opiskelut jumittaa taas. Tai ainakin minusta tuntuu siltä. Kyllä minä uskollisesti istun konella ja teen jotain, mutta silti ei tunnut sujuvan. Eikä toista viikkoa sitten perjantaina olleen tentin tulokset ole vieläkään tulleet. Keljuttaa, vaikka kyllä minä tiedän, että ei se niin huonosti mennyt etteikö se läpi olisi.
Pihallakin on viime aikoina ollut kiva puuhailla, kun on ollut lämmintä.

 79862.jpg

Kukatkin alkavat kukkia ja se jos mikä on ihanaa!

No, koska olen ollut pihalla ja yrittänyt vähän enemmän opiskelu rintamalla, käsityöt ovat edenneet vain hiukkasen. Olen virkannt pientä kännykkäpussia, mutta en saa kannesta mieleistä, niin se on kesken.
Tallin -huivin oman muunnoksen sain sentään valmiiksi. Kuten sanottu siitä tuli muunnos. Sillä mitat ja silmukka luvut ovat vaihtuneet ja pitkissä silmukoissa kiersin vain kerran langan puikon ympärille. Muutin myös huivin päät loppumaan eri tavalla. Tein ne aluksi Ziinan ohjeen mukaan, mutta jotenkin se ei sopinut mieestäni tuohon Samokseen. Ne on nyt kavennettu molemmilla sivuilla ihan tavallisesti.

79854.jpg

Tässä siis Tallinn huivin muunnos. Lankaa meni noin 200 grammaa ja vitosen puikkoja käytin. Huivista tuli kiva, vaikka se minulle vähän vieraan värinen onkin.